"Ei Facebook oo mikään hyväntekeväisyyslaitos" : Yksityisyysparadoksi ja nuorten käsityksiä datankeruusta

Tämä tutkimus perehtyy siihen, miten nuoret suhtautuvat henkilödatan keräämiseen ja verkon yksityisyyteen. Lähtökohtana toimii yksityisyysparadoksin käsite sekä mielenkiinto sitä selittäviin tekijöihin. Alkuperäisen hypoteesin mukaan kvantitatiiviset aineistot ovat tähän mennessä tuottaneet vääristynyttä dataa negatiiviseksi leimautuneesta aihepiiristä ja kvalitatiivisin metodein saataisiin luotettavampia tutkimustuloksia. Tätä tutkimusasetelmaa lähdetään setvimään menetelmätriangulaation avulla ja eri metodein tuotettuja aineistoja vertaamalla. Tällä pyritään löytämään selityksiä yksityisyysparadoksille ja olemassa olevalle ristiriitaiselle tutkimustiedolle ihmisten huolista. Tutkimusta pohjustava kirjallisuuskatsaus on siis sinänsä jo itsessään yksi aineisto, jossa vertaillaan kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tutkimustuloksia keskenään. Tämän rinnalla tutkimuksen oma empiirinen aineisto koostuu 16-21 -vuotiailla lukiolaisilla teetetystä lomaketutkimuksesta sekä osalle vastaajista teetetyistä ryhmähaastatteluista. Näitä kolmea aineistoa vertailemalla kävi selväksi, että käytetty menetelmä todellakin vaikuttaa saatuihin tuloksiin, ja että kvantitatiiviset menetelmät soveltuvat vain hyvin pinnallisten ja yksiselitteisten asioiden tutkimiseen. Huolen sekä yksityisyysparadoksin moniulotteisista ja yksilöllisistä vaikutussuhteista löytyi kuitenkin syitä sille, miksi havaitut eivät aina implementoidu toimintaan. Nämä syyt jakautuivat neljään kategoriaan: tietoinen vaihtokauppa, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen paine, vaikuttimet päätöksentekoprosesseissa sekä tutkimusten metodologia. Lisävarmuutta löytyi myös sille, että oikeasti huolissaan ollaan vähemmän kuin mitä monista tutkimuksista saatetaan lukea